Omistajuus ja omistajaksi tuleminen

28 - 11 - 2025

Kuka omistaa ja kuka päättää? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä, kun puhutaan maatilan sisällä toimivaan ja työskentelevään yhteisöön. Perinteisesti puhutaan maatilan isännästä, joka omistaa ja päättää kaiken. Mutta jos yhteisön voima halutaan saada täysimääräisesti käyttöön, täytyy myös omistajuutta tarkastella uudelleen.

Kuka omistaa ja kuka päättää? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä, kun puhutaan maatilan sisällä toimivaan ja työskentelevään yhteisöön. Perinteisesti puhutaan maatilan isännästä, joka omistaa ja päättää kaiken. Mutta jos yhteisön voima halutaan saada täysimääräisesti käyttöön, täytyy myös omistajuutta tarkastella uudelleen.

Omistajuus on keskeinen osa sitä, kuinka sitoutuneita jäsenet ovat yhteisöön. Jos jonkin asian kokee omakseen, silloin on sitoutunut sen eteen työskentelyyn ja sen kehittämiseen.

Mitä omistetaan?
Maatila on laaja ja moninainen kokonaisuus josta voi omistaa kaiken tai sitten omistaminen voi olla jaettua tai se voi kohdistua johonkin tiettyyn asiaan. Yhteisön näkökulmasta yhteisen omistamisen voi jakaa ainakin muutamaan tasoon:

- koko tilan yhteinen omistaminen, esimerkiksi osuuskunnan tai osakeyhtiön kautta
- tilan jakautuminen osiin, jossa eri kiinteistöillä ja maa-alueilla on omat omistajansa
- tilan toimintojen vuokraaminen niin, että niiden omistajuus on muilla kuin tilan maan ja
kiinteistöt omistavalla
- tilan pyörittämiseen liittyvän yhteisön omistajuus, jolloin itse maatilan maan ja kiinteistöt joku
erillinen taho

Ratkaisu voi olla myös joku näiden yhdistelmä, mutta johtamisen ja kehittämisen näkökulmasta joku yksinkertainen ja samalla kaikille selkeä ratkaisu on perusteltu.

Vaikeudet omistajuuden happotesti
Omistaminen ja päätöksenteko tuntuu monista innostavalta asialta ja niin sen pitääkin olla. Omistaminen ja päätöksentekoon osallistuminen onkin yleensä mukavaa silloin kun asiat rullaavat hyvin. Mutta kun vastaan tulee kriisi tai muuten vaikea tilanne, katse kääntyy yleensä aina omistajaan, siihen lopulliseen päätöksentekijään.

Vaikeudet ovat omistamisen ja päätöksenteon happotesti, jonka kautta koko omistamiskysymystä kannattaa lähestyä. Eli jokaisen omistajan ja päättäjän täytyy ymmärtää vastuunsa osallistua myös mahdollisiin vaikeisiin päätöksiin. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi irtisanomiset tai toimintojen alasajot.

Kuka omistaa tilan, kuka omistaa yhteisön
Jos yhteisöä miettii itseisarvollisena, niin silloin yhteisön omistajuus voi jopa olla tärkeämpää kuin maan ja kiinteistöjen omistaminen. Jos miettii yhteisön omistajuutta maasta ja kiinteistöistä erillisenä omistajuusyksikkönä, tarjoaa se erilaisia mahdollisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi muuttaminen toiselle tilalle ja toiminnan laajentaminen muille tiloille tai toimintoihin.

Tekemisessä sitoutumisen tapa ja määrä
Yhteisessä maatilan pyörittämisessä tarvitaan sekä rahaa että työtä. Henkilöiden lähtökohdat voivat näiden panosten tuottamiseen vaihdella paljon. Toisella on mahdollisuus käyttää rahaa, mutta ei aikaa, toisella taas toisinpäin. Nämä erot on tärkeä tunnistaa etukäteen ja pyrkiä sopimaan niistä.

Kuka voi tulla omistajaksi ja millä ehdoilla
Omistamisen jakaminen voi olla tilalle ja sen yhteisölle tavoiteltavaa, mutta ei tietenkään millä ehdoin tahansa ja kenelle tahansa. Yhteisövetoisella maatilalla voi lisäksi arvokysymykset ja se mitkä asiat koetaan arvokkaiksi ja edistettäviksi vaihdella. Siksi arvokysymyksiä ei pidä olettaa, vaan keskustella ne avoimesti läpi ja käsitellä niin, että riski yllätyksiin olisi mahdollisimman pieni.

Riippuu omistamisen tasosta
Yhteisön, esimerkiksi yhdistyksen tai osuuskunnan jäseneksi, voi ottaa uusia henkilöitä hyvinkin matalalla kynnyksellä. Jos taas kyse on osakkuudesta tai puhumattakaan kiinteistön omistamisesta, on omistaminen merkitys ja rooli aivan toisenlainen. Siksi näissä eri tilanteissa omistamisen kynnystä on syytä arvioida muutenkin kuin teknisenä kysymyksenä eli on perusteltua tarkasti arvioida eri kanteilta, onko

Arvositoumus
Yksi käytännön keino arvioida valmiutta toimia maatilan yhteisössä on arvositoumus. Sen kautta potentiaalinen yhteisön jäsen voi arvioida omaa valmiuttaan sitoutua kyseiseen yhteisöön. Samalla tila ja siellä toimiva yhteisö saa jonkinlaisen varmuuden siitä, että henkilö on sopiva toimimaan tilalla.

Omistaminen mukaan, kun on osoittanut sitoutumista
Jos tilan omistamisen rakenne on sellainen, jossa jokainen omistaa itse kiinteistöjä tai maata, täytyy omistamisen suhteen tehdä niin paljon varmistuksia kuin mahdollista. Tällaisia ovat liiketoimintasuunnitelman yhteinen läpikäynti, mahdollinen vuokralaisuus ennen omistamista ja osakkuuden yhteydessä osakassopimus. Osakassopimuksessa olennaista on määritellä milloin ja mihin hintaan kiinteistön omistajuus voidaan lunastaa muille tilalla toimiville.

Voiko olla koeaikaa?
Yhteisön jäsenyydessä olisi perusteltua olla koeaika. Käytännössä se voi olla hyvin hankala järjestää, jos esimerkiksi tiloihin täytyy tehdä investointeja joko tilan tai yhteisön jäsenen toimesta. Siksi koeaika voi olla myös portti syvemmän sitoutumisen yhteistyöhön eli ensin testataan toimintaa puolin ja toisin kevyemmin ja hyvin sujuneen koeajan jälkeen sitoudutaan vahvemmin.

Entä irtisanominen?
Yhteisön ja sen toiminnan suojelemiseksi täytyy olla mahdollista irtisanoa jäsen, joka rikkoo sopimuksia. Tähän voidaan myös sopia menettely ja päätöksentekomalli, jotka ovat kaikkien tiedossa ja johon jäsenet osallistuvat sen mukaan miten on määritelty. Osa menettelyä voi olla varhainen puuttuminen ja sen toimintamallista etukäteen sopiminen.

Takaisin Uutisiin